Siirry sisältöön

Toivo elämän kantavana voimana

Alkuvuoden teemanamme on ollut Voimana toivo. Kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallion luento kokosi Teamsiin tammikuun lopulla yli 100 maatalousyrittäjää ja sidosryhmän edustajaa eri puolita Suomea. Luennon aikana tutkailimme sekä toivon valtavaa voimaa elämän eri käänteissä että toivon ja epätoivon rinnakkaineloa arjessa. Tutustuimme voimavaramittariin ja pohdimme, mistä ja kenen seurassa oma toivo syntyy. Aikaa oli myös kysymyksille ja kommenteille.

Luento oli osaltaan johdanto Voimana toivo -verkkokurssille, johon osallistui 50 eteläsavolaista maaseutuyrittäjää. Kurssialusta avautui maaliskuun alussa ja jokainen osallistuja on voinut tutustua videoihin, luentoihin ja harjoituksiin omassa tahdissaan. Tehtäviä on voinut pohtia ja tehdä yksin tai halutessaan yhdessä vaikka kumppanin kanssa.

Tällä viikolla kokoonnuimme jälleen Teamsiin, tällä kertaa verkkokurssin etäpäätöstapahtumaan. Maaretin johdolla kertasimme kurssin teemoja, keskustelimme oivalluksista ja saimme vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Miten olla läsnä itselle ja myös muille? Miten asettua epätoivon äärelle? Kuinka lisätä myötätuntoa ja itsemyötätuntoa? Yhdessä totesimme myös, että vaikka toivo on aina elämän kantava voima, on se riipaisevan ajankohtainen juuri tänä keväänä.

Lämmin kiitos Maaret ja Voimana toivo -tapahtumiin osallistuneet kanssakulkijat.

Maaret Kallio