Kirkko etänä keskellä kylää

Kesäkuun blogissa diakonian ja erityistyöalojen johtaja Lassi Suihkonen muistuttaa, että kirkko tarjoaa useita eri mahdollisuuksia yrittäjän tukemiseen arjen haasteissa – eikä asiakkaalta kysellä kirkon jäsenyyttä. Vaikka jokaisessa kylässä ei ole kyläkirkkoa, voi kirkko tulla myös virtuaalisesti entistä helpommin keskelle kylää.

Juuret maalla

Olen kasvanut maalla lypsykarjatilalla. Asetelma oli monella tapaa perinteinen: samassa taloudessa asui kolme sukupolvea, eli myös vanha emäntä ja isäntä. Meitä oli kolme veljestä, mutta isäni ei varsinaisesti koulinut ketään meistä tilan jatkajaksi. Hän arveli jo tuolloin maatalouden näkymiä niin epävarmoiksi, että ohjaili meitä pikemminkin kouluttautumaan johonkin toiseen ammattiin. Sen myös teimme.

Jälkikäteen ajatellen tila ei ollut nykymittapuulla kovin iso, vaan sen jatkaminen olisi vaatinut laajoja investointeja. Maitotalouden kannattavuuskin on noista ajoista muuttunut selvästi kireämmäksi. Arvostan korkealle niitä, jotka ovat uskaltaneet leikkiin lähteä.

Kotitilalta sain mukaani kokemusta ja elämänarvoja, joilla on ollut merkitystä myöhemminkin. Ahkeruus, vastuun ottaminen ja töistä huolehtiminen juurtuivat asenteisiin. Perinteisessä maatilan järjestyksessä teini-ikäinen poika tuli mukaan miesten töihin sitä mukaa kun voimat ja taidot karttuivat.

Oli hienoa huomata, kuinka paljon ja vastuullisia asioita pystyi tekemään. Traktori ja peräkärri peruuttelivat harjoittelun tuloksena hankaliinkin paikkoihin. Maidon korkea laatuluokitus ei pudonnut minun huolehtiessani kesäaikaan iltalypsyistä putkilypsykoneella – ja tiesin, että kaikissa taloissa samaan ei pystytty.

Valitettavasi omassa sukupolvessani oli varsin harvoja puhetovereita, jotka ymmärsivät kunnolla maatilalla nuorena tehdyn työn ja sukupolvien yhdessä kasvamisen arvon, ja jakoivat saman kokemusmaailman.

Pirteissä ja kylätaloilla

Maanviljelijää minusta ei siis tullut, mutta myöhemmässä työssäni maaseutupitäjien pappina ja nyt työalajohtajana olen saanut osallistua maaseudun elävöittämiseen ja sen asukkaiden tukemiseen.

Monella kyläkunnalla on ollut kesätapahtumia ja lauluiltoja, joita olen ollut järjestämässä. Välillä tapahtumapaikaksi on valikoitunut kyläyhteisön ylläpitämä laavu tai kota, joskus on kokoonnuttu niityn kumpareelle paljaan taivaan alle.

Nuoret vanhemmat ovat saattaneet haluta pitää lapsensa kastejuhlan maaseudulla sukutalon tilavassa tuvassa ahtaan kaupunkikaksion sijaan. Kauneimmat joululaulut kylätalolla on ollut joissakin paikoissa tärkeä vuosittainen tapahtuma.

Maaseudun kinkeriperinteen hiipuminen on ollut harmillinen kehityssuunta. Kinkerit elävöittivät kylien niukkaa tapahtumatarjontaa hiljaiseen vuodenaikaan. Ne olivat luonnostaan asettuneet ihanteelliseen ajankohtaan sekä maatalouden vuosikierron että seurakunnan kalenterin näkökulmasta, eli sydäntalveen. Silloin viljelijällä ei ollut kiire pellolle. Myös papin joulukiireet olivat jo takana, eikä kesän leirihässäkkää tai kesähäiden ruuhkaa ollut vielä ilmassa.

Nykyajan mahdollisuudet

Isommissa kaupunkiseurakunnissa kuten Mikkelissä ja Savonlinnassa toimii Perheasiain neuvottelukeskus. Se antaa keskusteluapua parisuhteeseen ja perheeseen liittyvissä vaikeuksissa.

Yrittäjän jaksaminen saattaa helpottua, jos parisuhteen solmuista jotain saadaan avattua ulkopuolisen näkökulman siivittämänä. Asiakkaaksi voi hakeutua riippumatta siitä, onko kirkon jäsen. Enemmän on merkitystä, minkä kunnan alueella asuu, johtuen neuvottelukeskusten tekemistä sopimuksista kuntien kanssa – keskusten toiminta nimittäin ulottuu keskuskaupunkia useampiin lähikuntiin.

Voi olla hyvä ajatus mennä kahdestaan, tai tilanteen mukaan erikseen, lähitapaamiseen perheneuvojan luokse, ja sopia sitten muutama lisätapaaminen käytäväksi kotoa käsin videoyhteyksillä.

Diakonia antaa monenlaista apua – henkistä, hengellistä, sekä myös tilapäistä taloudellista apua. Poikkeusoloissa on kehitetty diakonian vastaanottotoimintaa kokonaan etänä tietokoneyhteyksin, ja sitä tullaan varmasti jatkossakin hyödyntämään.

Keskustelukumppanina ja huolten jakajana ei kannata myöskään väheksyä ihan tavallista seurakuntapappia. Hän on tottunut kuuntelemaan ihmisten murheita, eikä varmasti jaa kuulemiaan juttuja eteenpäin. Hänetkin saa nykyään kotiin sekä livenä että videoyhteyden välityksellä.

Joka kylässä ei ole kyläkirkkoa, mutta virtuaalisesti kirkko voi tulla entistä helpommin keskelle kylää. Jopa ihan pientäkin, yhden tai kahden savun kylää.

Lassi Suihkonen

Kirjoittaja on diakonian ja erityistyöalojen johtaja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat diakoniatyö, Mikkelin perheasiain neuvottelukeskus, sairaalasielunhoito sekä oppilaitos- ja kansainvälinen työ. Hän on toiminut aiemmin seurakuntapappina Lemin ja Suomenniemen maaseutupitäjissä.